Länkar
Projekt
Bidrag
Utbildning
Föreningen
Medlemskap
Aktuellt
Framsidan
Suomeksi
På svenska
Suomen ruotsinopettajat ry
kaikkien ruotsinopettajien järjestö Suomessa
yhdistykseen kuuluu 2 000 jäsentä peruskouluista, lukioista, ammatillisista oppilaitoksista, ammattikorkeakouluista, yliopistoista ja aikuiskoulutuslaitoksista
valvoo jäsentensä pedagogisia ja ammatillisia etuja
Opetusalan Ammattijärjestön
(OAJ ry) ja
SUKOL ry:n
kanssa
yhdistyksen jäsenet toimivat asiantuntijoina mm.
Opetushallituksen
ja
opetusministeriön
työryhmissä
tuottaa koe- ja opetusmateriaalia ja ylläpitää yhteyksiä kustantajiin ja oppimateriaalin tekijöihin
pyrkii ylioppilaskirjoitusten mielekkääseen kehittämiseen ja esittää näkemyksiään ylioppilaskokeista ylioppilastutkintolautakunnalle ja jäsenilleen
pyrkii edistämään oppilasvaihtoa suomen- ja ruotsinkielisten koulujen välillä
järjestää vuosittain kirjoituskilpailun lukion ja ammatillisesti suuntautuneille oppilaille yhteistyössä mm. Opetushallituksen ja Suomen Pohjoismaiden instituutin (Nifin) kanssa
osallistuu keskusteluun ruotsin kielen asemasta Suomessa
osallistuu yhteispohjoismaiseen NORDSPRÅK-toimintaan
toimii yhteistyössä Svenska nu:n, Pohjola-Nordenin, Nifinin, Hanasaaren kulttuurikeskuksen, Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston, Svenska kulturfondenin, Suomenruotsalaisen kansankäräjän, Svenska folkskolans vännerin, Riksföreningen Sverigekontaktin, Suomen pohjoismaiden suurlähetystöjen sekä useiden muiden tahojen kanssa
Uutiset / Nyheter
Tilaa Prov- och övningspaket för gymnasiet 2010 nyt!
YTL:n vastine SRO:n pisteitystyöryhmän laatimaan lausuntoon kevään yo-kirjoituksista on intrassamme!
Svensklärarna i Finland rf | Järnvägsmannagatan 6 A FI-00520 Helsingfors | e-post: svenska(at)suomenruotsinopettajat.fi | tel +358-(0)9 875 2084, fax +358-(0)9 148 1639